Kuka Sisko on? 👀
Mielestäni pahin viholliseni on minä itse. Työhaastattelussa
kysyttävä kysymys ”Kerro omat vahvuutesi ja heikkoutesi” saa minut aina
miettimään miksi edes yritän. Tiedän sanovani tällöin jotain, mikä ei ole ehkä
sopivaa, mutta ainut kenelle vastaan tekemisistäni ja kenelle haluan olla
uskollinen, on minä itse. En ole valmis myymään itseäni, jotta muut pitäisivät
minusta. Jos en kelpaa esimerkiksi työhön sellaisena kuin olen, ei työ ole
itselleni oikea.
Tiedän kyllä miten ammattimaisesti tulee käyttäytyä, mutta en
ala varomaan jokaista sanaani, tekoani tai toimintaani sen takia, ettei minua
tuomittaisi. Työnantajani sanoi työkaverilleni, jota perehdytin, ettei Sisko
ole täällä hankkimassa ystäviä. Hän on täysin oikeassa. Pyydän ja vaadin muita
tekemään oman osansa, enkä siedä tekosyitä. Jos satun henkilölle lämpeämään,
minusta saa elinikäisen ja luotettavan ystävän.
Tämä itsestäni tehtävä SWOT oli yllättävän haastava, mutta
ne asiat, mitä tähän sain kerättyä, kertovat mielestäni parhaiten juuri sen,
mitä olen. Se, miten asiat sitten työhaastattelussa sanon, on asia johon minun
tulee kiinnittää enemmän huomiota.
Vahvuudet:
-
Olen huumorintajuinen
-
Toimin hyvin paineen alla
-
Olen luotettava ja pidän aina lupaukseni
-
Sanon asiat suoraan ja puhun asioista niiden
oikeilla nimillä
-
En pelkää konflikteja, mutta en tietoisesti
niitä hae.
-
Laaja elämänkokemus on vahvuuteni
-
Monipuolinen ammatillinen osaaminen
-
Olen joustava ja oma-aloitteinen
-
Osaan rentoutua, eikä tiskivuori estä sitä
-
Aito ilo ja onni muiden saavutuksista
Heikkoudet:
-
Jään liian usein suustani kiinni
-
Huijaan itseäni, että aina on aikaa
-
En välitä mitä muut ajattelevat, mikä saa välillä
sanomaan ja tekemään asioita, jotka olisi ollut parempi jättää tekemättä.
-
Päätösten tekeminen ei ole vahvuuteni, jään
helposti jumiin helppoon päätökseen, sillä en halua tehdä sitä
-
En tiedä mitä haluan isona tehdä
-
Joskus olen liian itsekriittinen ja jos on
jotain nopeasti osaa, jätän asian siihen, ellei se ole minulle todella tärkeä
asia
-
Toivon asioiden katoavan, jos en anna niille
huomiota (tämä juontaa juurensa aikaan, kun piti priorisoida paljon tehtäviä ja
oli asioita, joissa muut eivät voineet auttaa)
-
En osaa sanoa ei, vaikka muiden asioiden sanominen
ei ole minulle ongelma
-
Syvällinen pohdinta ja hidastempoinen toiminta
saavat minut turhautumaan, enkä ota niitä tosissani
-
Kelloni tuntuu edistävän, eikä minulla ole
vuorokaudessa tarpeeksi tunteja
Mahdollisuudet:
-
Olen nopea ja halukas oppimaan aina uutta
-
Pessimistisen luonteeni vuoksi petyn harvoin
-
Uusi tutkintoni ja jatkuva tiedonjano auttavat vapaa-ajalla
ja työelämässä
-
Minulla on hyvä itsetuntemus
-
En odota saavani mitään valmiina
-
Monipuolinen ammatillinen osaaminen
-
Olen avoin muutokselle ja uusille asioille
-
Minulle koko maailma on leikkikenttä ja olen
koska vain valmis hyppäämään kohti tuntematonta
Uhat
-
Ympäristö vaikuttaa helposti mielialaani
-
Motivaationi tulee aaltoina
-
Olen vastuussa useammasta muusta, mikä saa esimerkiksi
aikatauluni usein heittämään härän pyllyä
-
En luota muihin ihmisiin. Tämä on joskus todella
yksinäistä.
-
Byrokratia ja muut haasteet elämässä saavat
asiat hidastumaan
-
En ole hyvä antamaan anteeksi, vaikka itse pyydän
sitä muilta
-
Laitan muut aina itseni edelle
-
Minä itse.
Ps. Lempihymiöni on 👻